Tracy
Chapman (+ Ben Taylor)
Tummaääninen
folk-pop artisti Tracy Chapman saapuu kesäkuussa
ensimmäistä kertaa Suomeen konsertoimaan.
Viime vuoden syyskuussa seitsemännen studioalbuminsa
julkaissut Chapman on tehnyt uraa jo lähes kaksikymmentä
vuotta, ja on voittanut koskettavalla musiikillaan
lukuisia palkintoja.
Tracy Chapman nousi suuren yleisön tietoisuuteen
vuonna 1988 esiinnyttyään Nelson Mandelan
70- vuotis konsertissa Lontoossa. Samana vuonna julkaistu
debyyttialbumi voitti kolme Grammy-palkintoa ja siltä
julkaistu sinkkulohkaisu Fast Car on noussut
klassikoksi. 6 miljoonaa kappaletta myyneeltä
levyltä muistetaan myös mm singlet Talkin
Bout A Revolution ja Baby Can I Hold You.
Uusin
albumi Where You Live yhdistää
soulintäytteisiä tunnelmia koskettaviin
sanoituksiin. Levyn on tuottanut yhdessä Tracyn
kanssa mm. Peter Gabrielin, Pearl Jamin ja Elvis Costellon
taustalta tunnettu Tchad Blake. Levyn kappaleet käsittelevät
mm. länsimaista imperialismia ja yksilön
kamppailua alati raaistuvassa maailmassa, mutta mukaan
mahtuu myös tunnelmallisia kappaleita rakkaudesta.
Levyllä vierailee lukuisia tunnettuja muusikoita,
mm. Tom Waitsin taustalta tunnettu kitaristi Joe Gore,
sekä Red Hot Chili Peppersin basisti Flea.
Lämmittelijänä
nähtävä Ben Taylor kasvoi musiikin
parissa - hänen vanhempansa ovat musiikin legendoja.
James Taylorin ja Carly Simonin poikana Ben on sanonut
oppineensa säveltämisen isältään
ja sanojen kirjoittamisen äidiltään.
Uudella albumillaan Another Run Around The Sun
Ben päätyykin musiikillisesti lähemmäksi
vanhempiaan, kuin aikaisemmilla levyillään.
Taidokkaasti kootut kappaleet, vahvat melodiat ja
intiimit, introspektiiviset sanoitukset kuvaavat hänen
musiikkiaan.
Klikkaa esitystä saadaksesi lisätietoja.